perjantai 23. kesäkuuta 2017

Kookoksinen mustikkapiirakka (G, M)


Tämä piirakka on tehty aika pitkälti samalla ohjeella, kuin mansikka-raparperipiirakka.. rupesin tekemään mustikkapiirakkaa kyseisellä ohjeella, kun huomasin, että jauhoseos on loppumaisillaan. Rakastan kookosta ja päätin kokeilla soveltaa kookosjauhoja taikinaan. Vaihdoin myös ohjeen maidon mantelimaitoon, mutta uskon, että mikä tahansa kasvimaito toimii reseptissä (esim. kookosmaito). Lopputulos oli erittäin hyvä ja varsinkin päällä olevassa muruseoksessa maistuu ihanasti kookos <3 Kookosjauhosta tehty muruseos myös tummenee normaalia helpommin, joten pidin piirakkaa uunissa alhaisemmassa lämpötilassa hieman pidempään.



Pohja (pellillinen):

4 munaa
3,5 dl sokeria
5 dl gluteenitonta jauhoseosta (käytän semperin hienoa jauhoseosta)
2 dl kookosjauhoja
3 tl psylliumia
1,5 tl leivinjauhetta
250 g sulatettua leivontamargariinia (käytän sunnuntain)
2 dl kasvimaitoa
400 g mustikoita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot, psyllium ja leivinjauhe keskenään ja kääntele taikinaan vuorotellen sulan voin ja maidon kanssa. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja ripottele marjat pohjan päälle. 

Muruseos:

100 g leivontamargariinia
2 dl fariinisokeria
1/4 tl suolaa
3,5 dl kookosjauhoja
0,5 dl kaurajauhoja (gluteenitonta)

Sekoita fariinisokeri, suola ja jauhot keskenään kulhossa. Leikkaa pehmennyt voi kuutioiksi ja nypi taikinaan sormin. Muruseoksen voi jättää kokkareiseksi. Ripottele muruseos mustikoiden päälle. Paista piirakkaa 170 uunissa 30-40 minuutin ajan. Varmista kypsyys tikulla. (Pidin itse piirakkaa kiertoilmauunissa alatasolla n. 35 min. )





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti