sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tonnikala-fetapiirakka (gluteeniton)

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein piirakkapohjan gluteenittomana. Pohjasta tuli tosi mureneva, joten suosittelen lisäämään jauhoja varovasti niin, että massa jää aika rasvaiseksi. Hyvälle maistui :)


Pohja:

100 g voita
n. 2dl gluteenitonta jauhoseosta
2 rkl kylmää vettä 
1/4 dl juustoraastetta
(halutessasi ripaus suolaa, riippuen suolan määrästä piirakan täytteessä)

Nypi sormilla huoneenlämpöinen voi jauhoseoksen joukkoon. Lisää kylmä vesi ja juustoraaste. Levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle (28-28 ympärysmitta).

Täyte:

1,5 dl ruokakermaa
1 dl yrtti-ruokakermaa
2 rkl pestoa
2 kananmunaa
3-4 dl juustoraastetta makusi mukaan
kirsikkatomaatteja
2 purkkia tonnikalaa öljyssä
kivettömiä oliiveja
fetaa kuutioina
ripaus mustapippuria


Sekoita kulhossa kerma ja yrttikerma, munat, pesto, mustapippuri sekä 1 dl juustoraastetta. Ripottele loput juustoraasteesta piirakkapohjan päälle. Ripottele sen jälkeen juustoraasteen päälle tonnikala, oliivit, feta ja kirsikkatomaatit. Kaada sitten kerma-munaseos piirakan päälle, ja paista 200 asteessa n. 40 minuutin ajan uunin alatasolla. 

Piirakan voi tarjoilla lämpimänä tai kylmänä, mutta helpoin leikata kylmänä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti