sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Mehevä suklaakakku (gluteeniton, vähälaktoosinen)






Siskoni pyysi mua tekemään synttäreilleen suklaakakun, joka olisi "överi -suklainen". Sellaisen hän saikin. Löysin tämän reseptin pinterestistä, foodess -nimiseltä sivustolta. Kaikki suomalaiset suklaakakku -reseptit, joita olen testannut, ovat olleet kuitenkin vähän liian kuivia ja ei tarpeeksi suklaisia makuuni. Etsin sellaista reseptiä, jolla saisi tehtyä sellaista suklaakakkua kun esim. Roberts Coffeessa tms. tarjottaisiin, jenkkityyliin överimakeaa ja ihanan suklaista! Tämä resepti todellakin vastasi odotuksia. Ja vieraille maistui. Ihanan kostea pohja ja makea kuorrute.

Resepti oli todella erilainen kuin ne joihin ollaan suomessa totuttu, pohjaa tehdessä ei vaahdoteta mitään vaan sekoitetaan kaikki ainekset keskenään. Sokeria tulee aika järjetön määrä, mutta tuo pohja sen määrän vaatii, ettei kahvi vie liikaa huomiota. Kaiken kaikkiaan todella toimiva ja helppo resepti. Jos et ole dieetillä kesäkunnon toivossa, suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Muunsin reseptin aineksia vain sen verran, että käytin vehnäjauhojen sijaan hienoa gluteenitonta jauhoseosta. 



Pohja:

4,5 dl hienoa gluteenitonta jauhoseosta
4,8 dl sokeria
1,8 dl tummaa kaakaojauhetta 
1 1/2 tl ruokasoodaa
3/4 tl suolaa
2 isoa kananmunaa
2,4 dl piimää (laktoositonta)
1,2 dl sulaa suolatonta voita (Käytin HYLA, en löytänyt laktoositonta)
1 rkl bourbon vaniljauutetta
2, 4 dl kuumaa kahvia


Ota kananmunat, voi ja piimä huoneenlämpöön noin puolituntia ennen valmistamista. Keitä kahvi valmiiksi ja sulata voi. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Lisää kuivat ainekset kulhoon siivilän läpi ja sekoita ne keskenään. Lisää sitten munat, piimä, vaniljauute, sula voi sekä kahvi ja sekoita tasaiseksi esim. käsivatkaimella tai yleiskoneessa, noin minuutin ajan. Taikinan kuuluu olla todella juoksevaa.

Voitele tai käytä vuokasprayta kahteen kakkuvuokaan, halutessasi voit korppujauhottaa vuoat gluteenittomalla korppujauholla. Voit käyttää kahta samankokoista kakkuvuokaa tai niin kuin mä tein, isoa ja pientä vuokaa. Jaa taikina vuokiin. Paista pohjia uunin keskitasolla 25-30 minuutin ajan, niin että pohjat eivät näytä vielä täysin kypsiltä, mutta kakku tikkuun ei jää enää taikinaa kokeiltaessa. Itse paistoin pohjia kiertoilmauunissa 25 minuutin ajan. 

Anna pohjien jäähtyä.


Kuorrute:

340 g tummaa suklaata (laktoositon)
275 g pehmeää suolatonta voita (HYLA)
0,6 dl tummaa kaakaojauhetta
1,2 dl tomusokeria
1 rkl vaniljauutetta
0,6 dl vispikermaa
ripaus suolaa


Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Paloittele suklaa pieniksi paloiksi, mikrossa sulattaessa sekoita 30 sekunnin välein. Vesihauteessa palamisen riski on pienempi, joten hämmentäminen ei ole välttämätöntä usein, mutta se nopeuttaa sulamista. Anna suklaan jäähtyä. 

Lisää kulhoon pehmeä voi, suola sekä kaakaojauhe ja tomusokeri siivilän läpi ja sekoita keskenään vatkaimella. Lämmitä kerma huoneenlämpöiseksi mikrossa, noin 30 sekunnin ajan. Lisää sitten vaniljauute, kerma ja sula suklaa voi-tomusokeri-kaakao seoksen sekaan ja sekoita kunnolla vatkaimella tasaiseksi. 

Kuorrutteen voi valmistaa edellisenä päivänä, mutta se kovettuu jääkaapissa. Sen voi notkistaa uudelleen mikrossa tai vesihauteessa, jos se sulaa liikaa, niin laittaa vaan takaisin jääkaappiin hetkeksi kunnes se on sopivan paksua. 




Kakun kokoaminen:

Leikkaa kakkupohjat puoliksi keskeltä (kakkupohjien leikkaaminen onnistuu parhaiten kun ne ovat jääkaappi kylmiä). Pinoa pohjat päällekäin niin, että levität jokaiseen kerrokseen kuorrutetta. Kuorrutetta tulee aika suuri määrä, joten se riittää hyvin jokaiseen väliin ja vielä kakun kuorruttamiseen. Koristele halutessasi mansikoilla, ja sulalla suklaalla. Tarjoile huoneenlämpöisenä, ettei kuorrute olisi liian kovaa leikattavaksi. 


9 kommenttia:

  1. Mitäköhän kostutus tekisi kakulle, entä parin päivän vetäytyminen kylmässä? Ja onko täyte enemmän moussemaista vai tahnaa? Eihän se maistu kamalasti voilta kun sitä on niin paljon? Vaikuttaa kivalta kakulta ja ajattelin tehdä tätä synttäreilleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täyte oli mielestäni enemmän moussemaista kuin tahnaa, ja se ei maistunut juuri ollenkaan voille! Kakkupohja ei mielestäni ollenkaan tarvinnut kostutusta, se jäi ihanan kosteaksi paiston jälkeen. Kuitenkin jos haluaa pohjasta vieläkin kosteamman, ei se kostuttaminen varmasti sille huonoa tee, vaniljamaito tai jopa kahvi voisi sopia tähän.. En kuitenkaan käyttäisi tähän niin paljon kostuketta kuin normaaliin täytekakkupohjaan. Jääkaapissa kakku meni vähän "kovaksi", eli parhaimmillaan kakku oli kun sen otti esille huoneenlämpöön 15-30 min ennen tarjoilua. Kuitenkin kakku varmasti säilyy jääkaapissa useamman päivän. :)

      Poista
  2. Kiitos vastauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, kiva kun kommentoit ja toivottavasti kakku onnistuu! :)

      Poista
  3. Yksi kysymys vielä. Kaipaisiko kakku mielestäsi vielä jotain muuta väliin suklaatäytteen lisäksi, esimerkiksi kermavaahtoa johon on sekoitettu vadelmahilloa? Ja sano nyt vielä kerran että tämä kakku on varmasti rikollisen suklaista, tuhtia ja makeaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella suklaista ja tuhtia (josta itse tykkään :D), joten jos haluat kakusta vähän "raikkaampaa" niin kermavaahto ja vadelmahillo voisi sopia hyvin väliin. Tai sitten jos tykkää niin esim. aprikoosihillo tms. :)

      Poista
  4. Kiitos tästä ohjeesta, olemme onnistuneesti käyttäneet sitä muutaman vuoden aikana tärkeimmissä tapahtumissa juhlakakkuna. Joka kerta olemme tehneet siitä vähän erilaisen varioiden mm. vaniljauutteen ja rommiuutteen kanssa, koristelut jokaisen juhlakalun mielen ja maun mukaan. Lisäksi aina on ollut tarjolla myös laktoositonta vaniljajäätelöä tai vaniljakastiketta.
    Kakun tekeminen vaatii vähän enemmän aikaa, mutta lopputulos on aina ollut Ihana SuklaaÖveri :D Pakastaminenkin onnistuu ihan hyvin joten koko kakku tulee syötyä ajan kanssa - nautiskellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että olette tykänneet! Kiitos kommentistasi <3 Ja nuo variaatiot kuulostavat ihanilta, varmasti toimii hyviin vaniljajäätelön kanssa!

      Poista